Miksi se on oikeasti vaikea ymmärtää,
Että jokainen ihminen jälkensä jättää,
Ja ne pysyvät mukana vaikka katoaisi,
Eikä ne heti pois kulua,
Vaikka niin toivoisi.

Ei ensimmäisen kerran,
Eikä varmasti toisenkaan,
Kun minua tällä lailla harhaan johdetaan,
En koskaan varmastikaan oppia sitä voi,
Miten tätä peliä ohjata voi.

Tuo kysymys kumminkin,
Aina jää ilman vastausta,
Koska sen unohdan,
Ja kohta taas huomaan kaipaavani vastausta.

Ei ensimmäisen kerran,
Eikä varmasti toisenkaan,
Kun minut tällä lailla huijataan.

Vaikka opiksi muka otan,
Enkä samaan virheeseen astu,
Kohta huomaan,
Siihen uudelleen kaulaa myöten kastun.

Olen ehkä typerä,
Mutta noita ihmisiä silti ajattelen,
En osaa erota,
En sanoa ‘Hei’,
Koska aina niitä pettureitakin kaipaan.