askel ja toinen,
kolmas ynnä neljäs,
viides ja kuudes,
edemmäs ei mennä.

askel ja toinen.
kolmas ynnä neljäs,
viides ja kuudes,
edemmäs ei mennä.

askel ja toinen,
pääsen sinua pakoon.

kolmas ynnä neljäs,
ajat minut valoon.

viides ja kuudes,
edemmäs ei mennä.

askel ja toinen,
kolmas ynnä neljäs,
viides ja kuuden,
siipeni ei enää kanna.

*~*~*~*~*

hiljaiset äänet pääni sisässä,
ne kuiskivat jotain mitä en ymmärrä.

äänet ovat pahoja,
aistin sen.

ne tahtovat pahaa,
ne tahtovat vertani ja lihaani,
ne haluavat minun vuotavan kuiviin,
silpoa ruumiini,
sekä häpäistä sen julmalla tavalla.

huudan äänille vastaan,
mutta se on jo myöhäistä,
kun seison parvekkeella veitsi kädessä.

kapuan silmät sokeina kaiteelle,
yritän huutaa apua,
kurkkuani kuristaa.

äänet nostavat veistä pitävän käteni,
asettavat sen toiselle kädelleni,
vedän ensimmäisen viillon,
ja veri pulppuaa iholleni.

punainen neste verhoaa minut,
tunnen sen rautaisen hajun,
äänet nauravat saastaista nauruaan.

tiedän kuolevani,
mutta silti yritän tehdä kaikkeni,
uskoani ei ole viety vielä,
uskoni pelastukseen on voimassa,
mutta sitten se katoaa.

otin viimeisen askeleeni,
silmäni sulkeutuvat,
näen mielessäni kasvot,
ne nauravat ja kuiskivat:

"etkö sinä raukka tajunnut,
etkö sinä ymmärtänyt,
sinä vihasit itseäsi,
mikä johti turmioosi."

ääni oli oikeassa,
viimein tunnistin kasvot -
ne olivat omani,
sekä täynnä vihaa ja tuskaa.

seuraavan kerran silmät avatessani,
en ollut enää maan päällä,
mutta en taivaissakaan.

kuulin takaa ääntä,
siellä näin itseni.

viimein kasvoni hymyilivät,
ei näkynyt kyyneliä.

nousin ylös arkustani,
tartuin tarjottuun käteen,
sekä vedin henkeä astuen ikuisuuteen.

 

*~*~*~*~*~*

Vaalean  kaunis iho,
Puhdas
Ja niin viaton.
Sen ketä meni metalliin sekoittamaan,
Päästi veren virtaamaan.
Kuka turmeli se puhtaan kauneuden,
Viattomuuden,
Ihmisen.

Hän katuu sitä,
Mutta mitä se auttaa?
Veri tahri sen jo.
Ei pois sitä saa.
On kuin polttomerkki kohtalon,
Kun sinun ihossasi ne on.

* ~*~*~*~*~*

en kuulu tänne, sekä silti olen

* ~*~*~*~*~*~*

Kun tunnet miten ikuinen yö päällesi lankeaa,
Kun tunnet miten metallista tehdyt köydet kietoutuu,
Kun kaikki muuttuu,
Tule sitten minulle puhumaan,
Mutta ennen sitä ei meillä ole keskusteltavaa.

Käännä katseesi pois siitä kaikesta tuskasta,
Älä katso sen välinpitämättömiin silmiin,
Älä kosketa sen kuolettavan kylmää ihoa,
Äläkä ikinä tartu sitä sen ojentavasta kädestä,
Jos sen teet,
Ei takaisin ole paluuta.

Kumminkin pyydän,
Et torjuisi minua,
Et tuomitsisi ymmärtämättä,
Et ristiin naulitsisi kuuntelematta,
Vaikka en ikinä olisikaan sen armon arvoinen,
Olen minäkin vain ihminen.

Se on miekka suoraan läpi rintakehän,
Se on tuhat puukkoa upotettuna selkään,
Se on viattoman verestä tehty luoti,
Suoraan keskelle sitä syvintä ja haavoittuvaisinta,
Tuska ei ikinä turru ensimetreillä.

Ymmärsin sen jo ensi sekunneilla,
Odotinkin vuosia,
Saatoin viimein taas jo hymyillä,
Oikeastaan tein sitä aina,
Vaikka aina tunsin sen viileän kosketuksen ihollani,
Joka tunkeutui jonnekin syvälle sisälleni.

Se tuska turtuu kumminkin joskus,
Ja kun se turtuu tuudittautuu siihen tyhjään,
Eikä koskaan osaa odottaa,
Kuinka se sulautuu,
Ja lopulta se on sinussa yhtä.

Se avaa jälleen silmänsä,
Ne polttaa sinua sisältä,
Tunnet kasvavan voiman,
Jonka jälkeen se syöksyy sisästäsi.

Vapautuu pois kehostasi,
Tuhoa sinut osiksi,
Pieniksi turtuneiksi palasiksi,
Eikä sinusta jää jäljelle mitään,
Jonka kanssa luoda itsesi uudelleen.

Olet turha,
Et ole mitään,
Et koskaan varmasti ole ollutkaan,
Eikä sinua varsinkaan kukaan tule koskaan kaipaamaan,
Älä siis itke,
Jos sinut joskus näin tuhotaan,
Se tapahtuu kaikille,
Mutta toiset eivät sitä vain huomaa.

Eläkää rauhassa te kaikki,
Leikkikää onnellisia loppuelämänne,
Ei elämä ole suurta näytelmää kummempaa,
Se joka parhaiten pelaa,
Se kaiken saattaa kestää

- Ja jos ette usko itsenne… Hyväksykää kohtalonne.

*~*~*~*~*

Minulla on ongelma.

Oikeastaan minulla on kasa päin erilaisia ongelmia aina.

En koskaan osaa puhua,
En koskaan osaa ymmärtää,
En koskaan oikein tiedä kuinka,
Koska,
Tai miten toimia.

Olen aina hukassa.

Minä tunnen aina kun painun syvälle,
Minä aina kerron sen yhdelle,
Ja vedän häntä myös syvälle.

En tunne oloani mitenkään onnelliseksi,
En saa itseäni pienistä asioista iloiseksi,
Kaipaan paljon enemmän ja suurempaa.
Enkä enää jaksaisi niitä odottaa.

Olen sulkenut silmäni,
Kääntänyt poskeni,
Antanut kaiken valua päälleni,
Eikä mikään ikinä ole muuttunut.

Minä haluan aina auttaa,
Aina olla jonkun toisen tukena,
Unohtaa omat murheeni ja ajatella,
Että olen vain typerä.

Sellainen olenkin.

Typerä olento,
Keskellä pimeää,
Hukattuna ja unohdettuna,
Elämän hylkäämänä.

En enää kelpaa elämään,
En liekeissä palamaan,
Mereen hukkumaan,
Tai vain luodilla elämää riistämään.

Elämäni on tyhjä ja tarpeeton,
Sitä elämäni on,
Enkä sitä jaksa,
Mutta vaihtoehtoja ei enää anneta.

*~*~*~*~*

Minä olen kahlittu,
Maahan sidottu,
Juuret jonnekin liian syvälle haudattu.

Seison tässä,
Yhden pitelemänä,
Ja minuun sattuu.

Hän tietää sen,
Pitää silti kiinni,
Ei päästä minua,
Vaikka anelen ja pyydän.

Tiedän että se olisi ilkeää,
Itsekeskeistä,
Typerää,
Mutta tunteelle ei mahda mitään.

Kun sattuu,
Sattuu liikaa.

Kun sattuu,
Sattuu syvälle.

Kun sattuu,
Jää arvet,
Ja ne pysyvät,
Eikä koskaan tule sitä,
Että tilaa ei olisi vielä yhdelle.

*~*~*~*~*

Haluan pois,
Haluan kadota,
Haluan unohtaa,
Haluan ihan oikeasti elää.

Ne sekunnit kun olen onnellinen,
Ei riitä.

Ne pitää hapen keuhkoissa,
Ne ei enää nosta ylös,
Ei kun olet pinnan alapuolella,
Syvällä pimeydessä.

Siipeni on revitty irti,
Ne on kahleissa ja kaukana minusta,
Eikä niitä millään tavoita,
Joko saan vain kuolla?

Antakaa lupa,
Antakaa asian olla,
Ei se teihin satu,
Ei se teitä niin paljon kuluta,
Kuin tämä elämä ja sen kahleet minua.

*~*~*~*~*

Ymmärtäkää,
Olen vain ihminen,
Olen viallinen.

Olen palautuskelvoton,
Vaikka olen täynnä kolhuja ja sisältä revitty,
Ulkoa rikki.

Minä kestän sen,
Kestäkää tekin,
Ja antakaa olla,
Koska mikään täällä ei ole oikeasti minkään arvoista.

*~*~*~*~*

Kuolettavassa hiljaisuudessa,
Tuijotan itseäni peilistä.

Katson kuvassa olevaa olentoa,
En koskaan tunnista sitä.

Heijastus on kuin muistikuva jostakin,
Jonka kauan sitten hukkasin.

Minä tuijotan,
Ja tuijotan.

Annan itseni ikuisuudeksi upota,
En ikinä sitä lopeta,
Koska joka kerran näen,
Mutta ikinä en tiedä mitä.

En tiedä kuka peilissä on,
En tiedä mitä se haluaa,
Ja mitä se tekee,
Mutta se muistuttaa minua jostakin.

En vain ikinä muista mistä.

*~*~*~*~*

Ajatukset kaukana poissa,
Leijun toisessa maailmassa,
Ei minulla ole käsitystä tästä oikeasta maailmasta,
En edes tiedä onko se väärässä.

Kaukana,
Kaukana täältä,
Kuljen mielen kummallisia polkuja,
Ei siellä ole tällaisia rajoja,
Ei kaavoihin piirrettyjä viivoja.

En ymmärrä enää mitään,
Ajatuksen on hämärää,
Kaikki katoaa,
En kuule mitään.

Maailma on pimeä,
Valot sammuvat,
Kaikki muut nukkuvat.

Minä edelleen toisessa maailmassa,
Hirtetty omassa kuvitelmassa,
Ei tietoa todellisuudesta,
Olen ikuisesti vain elottomana vankina.



*~*~*~*~*~*

Katso silmiin,
Älä pelkää,
Tuijota kohtaloa,
Se tulee puukottamaan selkään.

Tulet vuotamaan kuiviin,
Katoat maan päältä,
Ei kukaan sinua säästä.

Olet tyhjä kuori,
Elämä ilman lupausta,
Täynnä epäonnistumista,
Etkä koskaan enää näe huomista.


*~*~*~*~*

Istu hetki hiljaa,
Aivan paikallasi,
Älä enää kiirehdi,
Et kumminkaan kerkeä.

Olet jumittunut paikallesi,
Ei elämäsi enää kulje,
Siipesi revitty,
Jalkasi betoniin valettu.

Kukaan ei ymmärrä,
Tai halua auttaa,
Älä siis taistele vastaan.

On kohtalosi jo kirjoitettu,
Elämäsi edessäsi luettu.