Painaa silmänsä kiinni sängyssä, joka tuoksui edelleen rakkaaltansa, joka ei kumminkaan tänä yönä viettänyt aikaa siinä hänen kanssaan. Puristaa tyynyä paremmin itseään vasten, silmiensä puristuessa kiinni yhtä tiukasti kuin otteensa lakanasta ja hengityksensä värisee kun pidättää kyyneliä. Hän tiesi missä toinen oli. Koska mies ei ollut täällä, tuo oli toisen rakastettunsa luona, josta hän oli saanut tietää jo kaksi kuukautta sitten, muttei ollut sanonut mitään. Mitä olisi sanonut, mitä olisi sanonut, ettei menettäisi omaansa, sitä kaikista tärkeintä? Aamuyö vaihtui hitaasti aamuksi eikä hän ehtinyt kertaakaan vaipumaan syvään uneen, vaan jokainen kolahdus ja rasahdus asunnon ulkopuolella sai hänet uskomaan, että rakkaansa palaisi ja olisi valinnut hänet. Aamulla, kun viimein kahteentoista mennessä oli nukkunut edes muutaman tunnin jaksaakseen nousta, joku kolistelee ovella. Nousee ripeästi ylös ja ryntää keittiöön tekemään kahvia.
"Shinya... Shin-Chan~... Minulla on sinulle lahja", huhuilee ääni, joka saa kumminkin hänet pudottamaan sen kahvikupin kädestään. Kahvikupin, jonka oli saanut rakkaaltansa. Hän jää seisomaan kumminkin siihen paikoilleen ja kun hitaasti kääntyy ovelle näkee hän siellä Kyon seisomassa lahjapaketti kädessään. Vilkaisee ikkunasta ulos, näkee kirsikkapuunsa ja sen, ettei kultansa vielä ollut tullut takaisin. Onneksi. Jää katsomaan tuota saapunutta miestä, vetää väristen henkeä ja astuu varoen pois sieltä sirpaleiden keskeltä.
"Kyo, helvetti, enkö sanonut että palauta ne avaimet?!" huudahtaa tuolle, kun lähtee tulemaan lähemmäs ja tunkee kätensä toisen takin taskuihin löytämättä mitään. Vaihtaa taskut sitten tuon housuntaskuihin, joista löytyi toisen avainnippu. Tosin siinä samassa lyhyemmän miehen käsivarret ovat kietoutuneet hänen ympärilleen ja vaaleahiuksinen mies nauraa hänelle.
"Sainpas sinut", tuo hymähtää ja hän yrittää työntää tuota luotaan, epäonnistuen siinä aika kirkkaasti. Katselee miestä, kun tuo istuttaa hänet pöydälle, ja rupeaa avaamaan lahjapakettia, jossa oli kaunis hopeainen kaulaketju, jossa roikkui hänen nimensä taiteiltuna myös hopealla ja koukeroisin kirjaimin. Hän rakastui siihen saman tien. Muttei voinut näyttää sitä toiselle, eikä voisi ottaa sitä korua.
"Se on suunniteltu juuri sinulle, voisinko sovittaa sitä kaulaasi?" vaaleahiuksinen mies lausuu maanitellen ja hän raottaa huuliaan kieltääkseen, mutta kun tumma katseensa osuu toisen silmiin, heltyy hän hetkeksi - tai oikeastaan itsekurinsa vain pettää. Mies osasi olla niin jalat alta vievä. Eihän mikään häntä sovittamasta estänyt? Kääntyy hivenen ja nostaa punertavanruskeat hiuksensa pois niskaltaan, kun toinen pistää sen korun hänen kaulaansa. Hypähtää kevyesti alas pöydältä, lähtee askeltamaan eteiseen vain valkea satiiniaamutakki yllään ja huulet aavistuksen raollaan jää katselemaan itseään. Täydellinen.
"Juuri niin täydellinen kuten kantajansakin", lausuu mies karhealla äänellä nojaillessaan keittiön ovenkarmiin. Se rikkoo hänen unelmansa ja katseensa kääntyy toisen takaisin. Hän ei voisi enää langeta siihen ansaan uudelleen. Ei millään voisi.
*~*~*~*~*
Kylpyhuoneen peilit olivat huurtuneet sumeiksi, eikä niistä näkynyt kuin kaksi epämääräistä hahmoa ammeen suunnalla. Ilma oli lämmintä, kosteaa ja se tuoksui samppanjan lisäksi miedosti mintulta ja vaniljalta. Kosteat hiukset valuivat ammeen reunan ylitse, vaalean käden tehdessä samoin, sormien kosketellessa ammeen posliinista laitaa, mustaksi maalattujen kynsienkin yrittäessä sen pintaan pureutua. Puristaa silmiään hetkeksi kiinni, kun voihkaus huopui jälleen huuliltansa.
"Kyoo~oh.." päästää hän karkaamaan rusottavilta huuliltaan, kun tuo nimeltä kutsuttu mies nostaa vaalean päänsä pois vesirajasta, virnistää hivenen ja katsahtaa alla olevaa miestä.
"Mitä nyt, et kai vain taas meinaa katua?" tuo kysäisee, antaen vaaleiden sormiensa sivellä nuoremman miehen reisiä. Hän henkäisee ja Kyo näyttää tyytyväiseltä, laskien huulensa siellä alapuolellansa sykkivälle elimelle, joka odotti hänen huuliensa palaavan paikallensa. Hän nieleskelee hetken, henkäisten tuon toisen tekojen seurauksesta, nostaen kätensä lämpimän veden sekaan ja voihkaisee hiljaa, kun yritti saada ajettua asiaansa eteenpäin.
"Eikö... Ymmh... Eikö meidän pitäisi... Muualle?" pääsee lopulta suustaan, kun saa hillittyä lantionsa, toisen kiusatessa pelkästään hänen herkkää alavatsaansa. Siitä oli aikaa, kun kolme vuotta samassa parisuhteessa elänyt oli saanut suhteen toisen osapuolen hyväilemään häntä noin suurella huomiolla. Tosin, ei siitä voinut kai syyttää miestään, joka juuri tälläkin hetkellä taisi olla jonkun toisen kanssa. Tai oikeastaan oli, se punapää oli jättänyt hänet yksin erektionsa kanssa ja lähtenyt - ja hän valitettavasti tiesi minne. Onneksi Kyo oli tullut paikalle, ja kun hän oli lähtenyt kylpyyn, ei tuo mies ollut häpeillyt liittyä seuraan... Mikä sitten olikin vienyt tähän tilanteeseen. Ynähtää jälleen, kun tuo häntä kymmenen senttiä lyhyempi mies kääntää hänet selin itseensä, takamuksensa jäädessä suoraan toisen silmien eteen. Puristaa käsillään reunaa jottei hukkuisi kylpyveteensä, kun tuntee jonkun kuuman ja pehmeän koskettavan aukkoansa. Silmänsä suurenee hetken kuluttua, kun tajuaa tuon vanhemman miehen juuri koskettelevan kielellään hänen... Toisiksi pyhintä, mutta ehkäpä kaikista herkintä aluetta. Voihkaisu karkaa huuliltaan, kun toinen työntää kieltään sisälle häneen. Se tuntui luvattomankin hyvältä, kun painaa silmänsä kiinni ja vetää hitaasti henkeä, tuntien miten lihaksensa yritti lukita toista sisäänsä, muttei onnistunut siinä. Ei. Toinen vain kiusasi. Kohta tuntee miten kieli liukuu hänen kiveksillensä. Kuumat väreet polttelivat hänen sormiansa ja vatsanpohjaansa, kylmät väreet kiipesivät pitkin selkärankaansa, kun toinen taas nousi aukollensa tuon vain kiusatessa sitä. Hän ei osannutkaan kuvailla miten hyvältä se tuntui. Tuon sormet kiipeili hänen reisillään ja pakaroillaan, ja hitaasti ne liukuivat pitkin selkärangan ulostyöntyviä nikamia. Huokaisee hiljaa, kun saa hetken rauhan, mutta se ei kestänyt kauaa, kun nuorempi tuntee jonkun painuvan vaativana vasten hänen pakaroitansa. Siinä sitä mentiin, antaisi samalla mitalla takaisin kuin kumppaninsa.
*~*~*~*~*
Vilkaisee lyhyempää miestä, kun irrottaa korun ja tulee lähemmäs laskien sen toisen kädelle. Vilkaisee viileästi vain tuon ohitse, askeltaa keittiön pöydän luokse, irrottaa kotiavaimen siitä loppuun ja tulee takaisin tuon luokse, tiputtaen avaimet korun kanssa samalle kädelle, kun toinen oli idioottina siihen jäänyt.
"Hei, hei, Kyo. Sanon Dielle, ettet voi enää pitää vara-avainta", toteaa tuolle ja askelsi ulko-ovelle, jota jää vaalealle pitämään auki, kun sitten tuo askelsi ulos ja veti sen kiinni perässään. Askeltaa lanteet keinahdellen keittiöön, ottaa kaapista rikkaimurin ja kyykistyy palasten luokse, kun rupeaa sitten imuroimaan, eikä siksi kuule kuinka mielittynsä saapuu kotiin. Tosin, mukavampi yllätys oli, kun tuntee kädet lanteillaan, jonkun nostavan hänet ylös ja kehonsa painuvan toista olentoa vasten.
"Dieeh~..." henkäisee ja painaa silmänsä kiinni, taivuttaa päätään enemmän kohti vanhemman olkaa ja suukottaa toisen leukaa hellästi. Hän ei välittänyt siitä, missä toinen oli ollut, hän välitti vain siitä, että toinen aina palasi hänen luoksensa.
Dien katse laskeutuu lattialle ja mies hymähtää hiljaa.
"Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun tuon olet rikkonut?"
Raottaa huuliaan, kun laskee katseensa sinne mukin kappaleisiin ja vilkaisee tuota hitusen säikähtäneenä.
"Et mitään, kunhan säikähdin jotain kolahdusta... Anteeksi, rakas", kuiskaa tuolle, kääntyy tuota vasten, rintakehänsä painuessa vasten tuon rintakehää ja kätensä kietoutuessa tuon niskalle.
"Mukava kun olet kotona", kuiskaa huuliensa painuessa juuri samaan aikaan toisen karheille huulille, suudellen tuota melkoisen vaativastikin. Jokaisen miehen karkumatkan jälkeen hänen oli pakko puhdistaa tuo ja saada toinen taas takaisin omakseen, kunnes tuo taas seuraavassa kuussa lähtisi karkumatkalleen. Painaa lantionsa toista vasten, eikä siihen oltu tarvittu kuin tuo hetki, jonkin ollessa jo herännyt aamutakin alla.
"Ajattelin sinua koko yön..." mutisee, kun joku soittaa ovikelloa. Puree tuon huulta, koska ei omaansa pystynyt ja vetäytyy kauemmas lähtien ulko-ovelle, avaa sen ja näkee Kaorun oven takana.
"Hei, ajattelin että jos voisin millään tulla tänne juomaan aamukahvin. Olin viemässä roskia, kun unohdin avaimen ja puhelimen ja lompakon kotiin... Ja minun pitäisi nyt soittaa sille talonmiehelle ja haluaisin kahviakin", tuo alkoi selittämään ja ilman kutsua takki oli päätynyt naulakkoon, sekä mies sinne keittiöön, missä tuo huomaa sirpaleet.
"Ette kai te kaksi ole riidelleet?" tuo naurahtaa ja hän hymähtää hiljaa, kun käy hakemassa tuolle sekä miehelleen kupit, kaataa niihin kahvia tuoden maidon ja sokerin pöytään. Itse kyykistyy siivoamaan ne kappaleet ja hakee itselleenkin kupin, asettuen miehensä vierelle.
"Anteeksi, että tuppaudun näin... Toivottavasti en häiritse", tuo jatkaa, kun Die vain pudistelee hymyillen päätään. Hän oli närkästynyt, kyllä tuo häiritsi... Muttei ehtinyt ajattelemaan enempää, koska Die ajatteli jo. Tuon käsi liukui hänen reidellään, kohti hänen haaruksia, joista tuo puristaa hyväillen ja hellästi. Henkäisee huomaamattomasti, vilkaisee Kaorua ja huomaa ettei mies onnekseen ollut huomannut. Painaa silmänsä kiinni hetkeksi, kun toinen jakaa tekojaan ja laskee kätensä pysäyttämään tuon.
"Ei nyt..." kuiskaa, koska ei halunnut tukalaan tilanteeseen ystävänsä nähden - vaikka olihan heidät kerran yllätetty ihan koko bändin ja apureiden voimin takahuoneesta naimasta. Mutta se oli toinen juttu. Vilkaisee punapäätä nopeasti, kun nostaa käden pois ja jatkaa kahvinsa juomista.
Illalla hän makailee sängyssä alastomana, he eivät olleet saaneet jatkettua Kaorun ollessa paikalla, koska tuo oli sitten tarvinnut kyytiä, Die oli heittänyt ja hän oli taas jäänyt unohdettuna kotiin. Tosin palattuaan toinen oli korvannut sen, ottanut hänet hitaasti eteisen lipastoa vasten ja äsken suihkussa... Nyt odottelikin itse ritarinsa tulemista sieltä suihkusta, tuon ilmaantuessa juuri parahiksi punaiset hiukset märkinä ovensuuhun, valkoinen pyyhe lanteillansa ja mukavan näköinen kohouma siinä edessä. Antaa jalkojensa jo hitaasti avautua, virneen nostaessa toista suupieltänsä suloisesti. Die heittää pyyhkeensä pois, antaa hänen katsella tarkkaan, nuolla katseellaan tuota ihanaa, miehistä kehoa, kunnes laskeutuu sängylle. Vanhempi mies katselee häntä, antaa kätensä lähteä nilkalta. Tuo hyväili sitä hetken, kevyin kosketuksin siirtyi säärelle ja reidelle, tipautti sitä välillä sisäreidelle, mutta lopultansa nousi rintakehälle. Tuo tuijotti häntä hänen ruskeisiin silmiin, huuliensa raottuessa ja kohta sai maistaa edelleen suihkun jäljeltä kosteista huulia, punaisten hiusten tiputellessa pisaroita iholleen ja sängylle. Muttei se häirinnyt, kun hän kietoo kätensä vanhemman niskalle, kiertäen jalkansa toisen alaselälle ja kohta huoneen täytti voihkaisu, kun mies työntyy hänen sisäänsä. Hän ei säästellyt äänissä, miksi Die vältteli hänen kanssaan julkista naimista tai julkisilla paikoilla naimista. Puraisee huultaan kevyesti, antaa lantionsa kohota ja sormiensa sivellä tuon niskaa, kun mies jatkaa työntöjänsä. Tuo nautti siitä kuumuudesta erektionsa ympärillä, niistä lihaksista, jotka tekivät siitä täydellistä ja tuon huulien välistä karkaa aina satunnaisesti murahdus, kun alkaa liikkumaan nuoremman sisällä hitaasti. Tuo ei taas perustanut ääntelemisestä juuri laisinkaan.
Lopulta he makailevat sängyllä, hän punapäähän kietoutuneena, ruskeat hiuksensa toisen hiuksissa sekaisin ja ne muistuttivat sellaista, kuin tuolle toiselle olisi tehty raitoja. Ainakin joskus hän itse ajatteli niin. Hän hengitti edelleen raskaasti, eikä se suihku ollut auttanut mitään, koska nyt taas hikiset vartalot olivat kietoutuneet toisiinsa ja lakanat oltiin taas liattu kahdellakin tavalla.
"Die..." kuiskaa hän sitten hiljaa tuon miehen korvaan, jota näykkäisee kevyesti.
"Koska sinä lopetat minun pettämisen?" hän kysyy tuolta vanhemmalta, sivellen samalla tuon rintakehää ja katsellen tätä rauhallisesti ruskeilla silmillään. Dien silmät avautuvat ja huulet raottuvat. Tuon katse kääntyy häneen hivenen epäuskoisena, käden hänen hiuksissaan ja niskallaan pysähtyessä. Punapää laittaa silmänsä kiinni hetkeksi, tuo selvästi mietti asiaa ja huokaisi.
"En petä sinua enää koskaan", tuo kuiskaa nuoremmalleen, avaa silmänsä ja vilpittömästi katsoo tuota syvälle silmiin. Hän katselee tuota, nyökkää päätään ja painaa huulensa tuon huulille, kun sulkee hitaasti silmänsä luottaen toiseen täysin. Miksi ei luottaisi? Jos toinen ei olisi halunnut häntä, ei tuo tulisi takaisin.
*~*~*~*~*
Aamulla tuo punaruskeapäinen, siro olento kumminkin herää taas yksin sängystä. Niin ei tapahtunut koskaan. Hän katselee ympärillensä ja huomaa vaaleanpunaisen mukin, jonka kylkeen oli painettu sydän. Kapeille huulille kaartuu hymy, kun nostaa mukin käsiinsä ja huomaa sisällä lapun. Lappu oli valkea ja selvästi vain repäisty jostain.
'Romanttista...', ajattelee, kun avaa sen lapun. 'Rakastan sinua, mutten enää ikinä halua pettää sinua', luki lapussa. Nousee ylös, laskien mukin takaisin, ja kun käveli kohti kylpyhuonetta hän vilkaisi vaatehuoneeseen. Kaikki Dien vaatteet olivat kadonneet. Kylmä valahtaa sisälleen. Kai se kaikki oli vain pilaa? Ryntää keittiöön, olohuoneeseen ja vierashuoneenkin käy vielä lävitse, mutta miestä ei ollut missään. Kyyneleet nousevat hänen silmiinsä, kun tajuaa sen kaiken olleen vaan huijausta. Ei toinen koskaan ollutkaan ollut jäämässä. Tuo oli ollut vain suuri pelkuri, joka ei uskaltanut kertoa hänelle totuutta. Istuu keittiön pöydän ääreen ja painaa kasvot käsiinsä. Mutta vaikka hän istui siinä viisi minuuttia, joka siinä tunnetilassa oli paljon, ei mikään tuntunut helpottavan ja lopulta hän päästää suustaan niin suuren huudahduksen ja kiljahduksen sekaisen äännähdyksen kuin vain sai, potkaisee tuolin kauemmas ja lähtee makuuhuoneeseen. Hän repii lakanat sängystä, paiskoo tyynyt pitkin seiniä, ja kun katseensa taas osuu siihen mukiin hän tähtää hän sillä ikkunaa, mutta onnekseen se osuu seinään ja se pirstoutuu palasiksi jälleen.
"Miten se kehtaa tehdä tämän minulle..." kuiskaa tukehtuneesti, kun vaipuu istumaan siihen lattialle, vetää jalat lähelle itseänsä, painaa kasvot käsiinsä ja antaa kyyneleiden viimein virrata kasvoillensa. Hengityksensä värisee, kun painuu sikiöasentoon lattialle, jolle nukahtaa ja herää siitä vasta myöhään iltapäivällä. Katselee punaisin silmin sitä kaaosta, jonka oli tunnekuohullansa aiheuttanut, mutta yleisestä järjestelmällisyydestään huolimatta nousee ylös laahustaen keittiöön. Hänellä ei ollut nälkä, mutta laskee kraanasta itselleen lasillisen vettä, jääden juomaan sitä tasoon alaselällänsä nojaten. Huokaisee väristen, kun sitten lähtee askeltamaan olohuoneeseen, missä pöydällä oli hänen puhelimensa. Ottaa kännykkänsä käteen laskettuaan lasinsa ja huomaa Kyon soittaneen muutamaankin kertaan. Hän katselee sitä näyttöä, jossa punahiuksisen miehen kasvot hymyilevät. Irvistää itseksensä, minkä jälkeen painaa vihreää luuria soittotietojen tullessa esiin ja painaa uudemman kerran vihreää, puhelimen soittaessa sitten pienelle miehelle, jonka oli viimeksi ajanut pois luotaan kuin loiset talosta. Odottelee hetken linjalla, kun uninen ääni vastaa puhelimeen. Hän katselee hetken eteensä, vetää huokaisten henkeä ja avaa suunsa:
"Die jätti minut", kuiskaa tukahtuneella äänellä, eikä voinut onnekseen nähdä miten Kyo tuntui piristyvän.
"Olen kohta siellä", lausuu Kyo puhelimeen, jonka sitten tunkee taskuunsa sammutettuaan puhelun. Ja totta, vajaassa kymmenessä minuutissa mies seisoi oven takana kädessään päivänkakkaroita ja suklaatta. Hän laahusti avaamaan oven, katsoi tuota hämillään, kun sai suklaata ja kukkia - suklaan ymmärsi, ei kukkia. Lyhyempi seurasi perässä, kun hän vilkaisee taaksensa laittaessaan kukat veteen ja itse availlessa suklaalevyä.
"Kuinka tiesit minun kaipaavan juuri tätä?" kysyy, kun tuo vanhempi vain nauraa hänelle lempeästi, tullen lähemmäs ja koskettaen hänen poskeaan.
"Kaikki naiset kaipaa aina murheessa suklaata", Vaaleahiuksinen mies lausuu hänelle, hymyillen kovin leveästi ja tuo nappasi itsellensäkin rivin levystä lähtiessään kohti sohvaa.
Päivä kului hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain elokuvat joita he katsoivat ja lyhyet keskustelut jotka vaihtoivat katsotusta elokuvasta, seuraavasta tai sitten siitä mitä he söisivät. Kello lähenteli kymmentä, kun hän nojasi vasten Kyon olkaa ja toisen käsi oli hänen vyötäisillä.
"Minun pitäisi lähteä", kuiskaa Kyo hänen korvaansa, jota tuo suutelikin. Se, toisen sanat ja teko saa hänet värähtämään, sekä nousemaan ylös. Katselee vaaleaa hetken mietteliäänä, kun mutristaa huuliaan.
"Voisit jäädä yöksi", ehdottaa hiljaa toisen katsoessa tyytyväisenä hänen kasvojaan. Vaalea kumartuu lähemmäs, ottaa hellästi kiinni hänen sirosta leuastansa ja painaa huulensa hänen huulille. Vetäytyy kauemmas ja työntää miehen pois.
"Ystävänä", lisää ja kääntää katseensa syliinsä, Kyon ilmeen näyttäessä kaikin puolin tuskastuneelta. Lopulta tuo nousee ylös ponkaisten, tuon pinna oli tainnut mennä kappaleiksi. Hän ryntää toisen perään, napaten tuon käsivarresta kiinni.
"Ensin sinä nait kanssani, sitten häädät minut ja sitten taas kutsut tänne, sekä lopulta sanot että ystävänä! Saatana! Olisit sanonut aiemmin, että olen joku kosto ja hetken syrjähyppy!" huutaa vanhempi täyttä kurkkua, eikä tuo varmaan päässyt koskaan edes lavalla tuollaiseen rääkymiseen. Katselee alahuuli väristen, miten ovi paiskataan kiinni nenänsä edessä ja kääntyy yksin kulkemaan pimeään olohuoneeseen. Istahtaa sohvalle varoen, niiskuttaa hiljaa, kunnes lopulta purskahtaa lohduttomaan itkuun. Kuin koko elämänsä olisi mennyttä ja onnetonta. Toisaalta, niin se oli. Hänellä ei ollut enää rakasta taikka ystävää, kaikki olivat hylänneet hänet. Varsinkin Toshiya, joka oli mennyt varastamaan hänen rakastettunsakin. Aamuyö vaihtuu taas aamuksi, eikä vaalea olento taaskaan saa nukutuksi. Tuo pyöri sängyllä aina aamunkoittoon asti, kunnes tuo on liian väsynyt voittaakseen unta ja nukahtaa lopulta.
*~*~*~*~*
Herää myöhään seuraavana päivänä, katselee kaikkia huonekaluja ja noiden varjoja, ne kaikki näyttivät oudoilta. Nousee ylös sohvan vierestä lattialta, lähtee askeltamaan eteenpäin askeleittensa horjuessa. Hän tuntee jonkin valuvan pitkin jalkaansa. Verta. Katseensa jähmettyy ranteisiinsa, jotka molemmat oli viilletty auki, puukko oli lattialla ja hän kuuli naurua takaataan. Toshiya ja Die seisoivat siellä toisiinsa kietoutuneina, katsoivat häntä katseilla, jotka paholainen oli syönyt. Voipuva askel kumminkin saattaa hänet kylpyhuoneeseensa. Hän kaivaa sieltä laastaria, sidettä, pyyhettä, mitä vain muttei mitään ollut käden ulottuvilla. Näkee vessapaperia, jolla yrittää tyrehdyttää haavat, mutta turhaan. Nousee ylös lattialta, kuroo lääkekaapille, veren tahriessa valkoisia, puhtaita pintoja. Hän huomaa purkin rauhoittavia ja nappaa purkin unilääkkeitä. Hän ottaa pari molemmista kädellensä, puristaa ne nyrkkiinsä ja näkee lavuaarin reunalla valmiiksi täytetyn vesilasin. Heittää ne suuhunsa, huuhtoo ne alas vedellä, joka saakin koko nielunsa polttelemaan ja näkee taas ne kuolleet silmät edessänsä. Kyo. Tuon huulille oli kaartunut mielipuolinen hymy, kun tuo roikotti viinapulloa kädessänsä. Tuntee miten päässään alkaa pyöriä, jalkansa pettää alta ja hän kaatuu lattialle tajuttomana. Näkee kumminkin, miten tuo kolmikko tulee siihen ympärillensä, saavat seuraan sen viimeisen heistä viidestä ja nuo supattavat myrkyllisellä äänellä: 'Lyö sitä, Kaoru...' 'Murskaa sen luut, Kaoru' 'Se on sille aivan oikein' 'Jätetään sen ruumis tänne mätänemään'. Hahmot käänsivät sen viimeisenkin häntä vastaan, kun lopultansa se kaikki mustuu ympäriltänsä.
*~*~*~*~*
Iltapäivällä hän herää olohuoneen sohvalta hikisenä, säikkynä ja täydellisen hermoromahduksen partaalla. Tärisevänä nousee ylös, pudistelee päätään ja kävelee ulos asunnosta vain aamutakkiin kietoutuneena. Katselee kirkkaassa valossa ympärilleen kuin sokaistuneena ja vaaleat jalkansa johdattavat häntä yhä kauemmas talostansa, jonka oven oli jättänyt auki. Katseensa vaeltaa ympärillään pyörivässä maailmassa. Tärisee ja vaeltaa juuri tällä hetken keskellä tummaa asfalttia, autotietä, jota pitkin kumminkaan kukaan ei onneksi ajellut kovin lujaa. Hän jatkaa vain matkaansa, saaden kummia katseita, muttei tule pysäytetyksi, vaikka oli vähän väliä horjahtaa tielle kumoon. Lopulta tulee pitkän kadun toisessa päässä olevaan vilkkaaseen risteykseen. Hänen jalkansa eivät pysähtyneet punaisissa valoissa, ne kantoivat edemmäs ruuhkaista tietä. Kuului tööttäyksiä ja syntyi hurjia väistöjä, kunnes eräs auto ei saanut itseään käännettyä. Kuuluu torven ääni, jarrutusta ja tömähdys, kun hento ihmisvartalo törmää autoon. Kaatuu maahan elottomana, silmät aukinaisena ja viidessä minuutissa ambulanssi oli paikalla, sekä koko lähiö katsomassa tapahtumia. Hänet kuljetetaan sairaalaan, silmiensä välillä avautuessa autossa, muttei silti tajunnut ympärillä olevasta maailmasta.
*~*~*~*~*
Kaksi vuotta myöhemmin. Paksut aidat ympäröivät paikkaa, jonne oli vain yksi vartioitu sisäänpääsy. Paikalla oli kylmä harmaa ulkomuoto ja sisältä se oli edelleen yhtä kylmä, mutta puhdas valkoinen. Kaikkialla haisi desinfiointiaine ja erilaiset lääkkeet, kuului huutoja, kirkunaa, yksinäistä puhetta, kun vaelsi pitkin käytävää. Ja lopulta, huoneessa 987 makasi sängyssä punaruskeahiuksinen mies, joka tuijotti kattoa ja kuuli edelleen äänienpuhuvan: 'Kiduttakaa sitä' 'Naurakaa sille, antakaa sen kärsiä' 'Älkää antako sen olla onnellisia, antakaa sille ansionsa mukaan'. Mies ei kyennyt liikkumaan, koska jalat olivat yhtä elottomat kuin ruumiskin. Kunnes kätensä heilahti ilmaan ja alkoi tärisemään. Valkopukuiset hoitajat syöksyvät paikalle, kun suusta purkautuu korvia huumaavaa huutoa, joka lakkaa kaulaan pistetyn piikin takia. Myöhään yöllä, kun kukaan ei huomaa, kaksi isoa miestä raahaa jätesäkin ulos laitoksesta. Nuo heittävät sen pakettiauton peräkonttiin, se kolahtaa ilkeästi. He ajavat satamaan, varmistavat, että pussi on kiinni ja heittävät roskapussin mereen, sen upotessa pohjaan hitaasti, mutta varmasti. Muutaman sekunnin jälkeen, pussi alkaa liikkua, sen sisällä oleva olento tuntee pakokauhua, kunnes vesi valtaa keuhkot ja toteutuu se, mitä kaikki halusivatkin - hän oli viimein poissa tieltä.
